Usein kysyttyä luonnosta ja ympäristöstä

Kesällä linnut eivät tarvitse ruokintaa, mutta talvisin lintuja saa ruokkia omalla pihalla. Muilla alueilla lintujen ruokintaan pitää aina kysyä maanomistajan lupa. Taloyhtiöillä voi olla myös omat ohjeensa lintujen ruokinnasta.

Suositeltavaa on käyttää ruokinta-automaattia, joka pitää ruuan kuivana ja estää lintuja ulostamasta sen sekaan. Maaruokintaa ei suositella tehtäväksi lainkaan, koska se voi tautiriskin lisääntymisen lisäksi houkutella paikalle rottia.

Tampereen kaupungin omistamissa puistoissa ja muilla yleisillä alueilla lintujen maaruokinta on lähtökohtaisesti kielletty. Lasten leikkipaikkojen läheisyydessä, toreilla tai talviuintipaikoilla ei lintuja saa hygieniasyistä ruokkia.

Lähimetsissä pienimuotoinen pikkulintujen ruokinta ylhäältä kuten talipallojen ripustaminen puuhun on sallittu, kunhan se ei houkuttele paikalle haittaeläimiä tai aiheuta roskaantumista tai muuta haittaa.

Talviruokinta aloitetaan, kun maa jäätyy tai peittyy lumeen ja sitä on hyvä jatkaa yhtäjaksoisesti aina siihen asti, kun keväällä maa on paljas ja sula.

Linnunpöntön saa ripustaa omaan pihaan tai metsään. Muiden omistuksessa oleville alueille sijoitettaviin pönttöihin tulee pyytää maanomistajan lupa. Pönttö tulee ripustaa siten, että ripustuksesta ei aiheudu vahinkoa puulle. Linnunpöntön ripustajan tulee pitää huolta pöntön kunnosta.

Monet linnut, erityisesti kalatiirat, harmaalokit ja kalalokit pesivät Tampereella rakennusten katoille. Myös vaarantuneeksi luokitellut naurulokit sekä erittäin uhanalaiset selkälokit saattavat asettua katoille pesimään. Pesintää voidaan ehkäistä estämällä mekaanisesti lokkien pääsy sopiviin pesimäpaikkoihin lintuverkoilla ja lintupiikeillä. Myös erilaiset lintukarkotteet ja pelättimet voivat toimia riittävän kauan ehkäistäkseen lokkien pesänperustamisen.

Jos pesintä on jo alkanut, ei pesää tai munia saa hävittää ilman asianmukaista poikkeuslupaa. Rauhoitettujen lintujen pesinnän rauhoituksesta poikkeamisen osalta toimivalta on Varsinais-Suomen ELY-keskuksella, jonne voitte halutessanne olla yhteydessä. Mikäli kyseessä on riistalaji tai rauhoittamaton laji, joita ovat harmaalokki, merilokki, kesykyyhky, räkättirastas, varis, naakka ja harakka, toimivalta on Riistakeskuksella.

Jotkin lintulajit käyttävät tekemäänsä pesää toistuvasti (muun muassa pääskyt, naurulokki, osa pöllöistä ja haukoista). Tällaisen pesän rakentaminen vaatii linnulta enemmän resursseja, mistä syystä rauhoitettujen lintujen toistuvasti käyttämät, itse rakentamat pesät ovat suojeltuja myös pesimäkauden ulkopuolella. Suurten petolintujen pesät ovat ympärivuotisesti suojeltuja, vaikka ne eivät olisi linnun itsensä tekemiä.

Lupiin liittyen ja muutenkin lintujen pesintään liittyvissä asioissa voi olla yhteydessä Lupa ja valvontavirastoon Ympäristöasioiden asiakaspalveluun:

Puh. 0295 256 920 

asiakaspalvelu.ymparisto(at)lvv.fi

Ota yhteys rakennusvalvontaan.

Rakennusvalvonnan yhteystiedot

Pesimäaikana lokit suojelevat poikasiaan. Poikasten puolustaminen esimerkiksi valehyökkäyksillä tai voimakkaasti ääntelemällä on lokkien ja varisten luontaista käyttäytymistä. Varis saattaa jopa iskeä nokallaan, kun lokki taas yleensä pyyhkäisee vain siivellä tai jalalla. Emolintujen hyökkäilyt ovat tavallisimpia silloin, kun poikaset liikkuvat vielä maassa. Variksella tämä vaihe kestää vain joitain päiviä, kun taas lokeilla useita viikkoja.

Poikasten läheisen läsnäolon voi päätellä emolintujen koukkailusta. Mikäli lokin tai variksen poikanen on kulkureitillä, kannattaa koittaa muuta reittiä. Jos tämä ei ole mahdollista, esimerkiksi päähine tai käden/sateenvarjon nosto pään yläpuolelle suojaavat. 

Erityisen hankalissa tapauksissa voi harkita poikasten siirtämistä. Luonnonsuojelu- ja metsästyslain mukaan rauhoitettuihin eläimiin ei saa koskea, mutta eläinsuojelulain mukaan avuttomaan tilaan joutunutta luonnonvaraista eläintä tulee pyrkiä auttamaan. Mikäli siirtoon päädytään, sen on syytä tehdä henkilön, joka on tottunut käsittelemään lintuja ja siirrossa tulee varmistua, että emo näkee, minne poikanen siirretään. Pääsääntö on kuitenkin, että eläinten poikasiin ei pidä koskea! Pesiä tai niissä olevia munia ja poikasia ei saa siirtää ilman viranomaisen, Lupa-ja valvontaviraston, lupaa. 

Lupa ja valvontaviraston Ympäristöasioiden asiakaspalvelu:

Puh. 0295 256 920

asiakaspalvelu.ymparisto(at)lvv.fi

Rauhoitettujen lintujen häiritseminen on kiellettyä ympäri vuoden, mutta myös rauhoittamattomat linnut on rauhoitettu pesimäaikaan. Tällöin pesien ja munien siirtäminen tai hävittäminen sekä pesivien lintujen ja poikasten hätyyttäminen on kielletty. 

Osa lintulajeista käyttää rakentamaansa pesää uudelleen, ja tällöin pesän hävittäminen on kielletty myös lisääntymisajan ulkopuolella. Epäselvässä tilanteessa asia kannattaa tarkistaa Lupa-ja valvontavirastosta. Jos pesä on tuhottu kesken pesinnän, voi asiasta tehdä rikosilmoituksen suoraan poliisille.
 

Aiheesta tietoa terveydensuojelun nettisivuilla:
Ohjeita rottien torjuntaan

Pienehköt eläimet, noin rusakosta alaspäin, voi hävittää sekajätteen mukana hyvin pakattuna. Isompia eläimiä voi viedä erityisjätteenä Tarastenjärven jätekeskukseen. Muualla kuin pohjavesialueella voi maanomistajan luvalla eläimiä myös haudata, riittävän syvälle, eläimen koon mukaan (koiralla metrin syvyyteen) sekä riittävän etäälle kaivosta (yli 250 metriä), eikä vesistöön johtavaan rinteeseen. 

Lemmikkieläimille on tarjolla pieneläinhautausmaa, myös tuhkaaminen on suosittua.

Lisätietoa:

Pieneläinten hautaaminen
 

Mikäli kuollut eläin sijaitsee syrjäisellä alueella, eikä siitä aiheudu haju- tai muuta haittaa, sille ei tarvitse tehdä mitään ja sen voi jättää paikoilleen maatumaan.  Terveys- tai roskaantumishaittaa aiheuttavan eläimen hävittämisestä vastaa maanomistaja. Metsästyslain mukaan myös se, jolle haitta aiheutuu, voi haudata tai hävittää kuolleen riistaeläimen omalla kustannuksellaan. Eläintä tai sen osia ei saa kuitenkaan ottaa haltuun.  

Kuolleena löytyneestä ahmasta, ilveksestä, karhusta, saukosta, sudesta ja metsäpeurasta on viipymättä ilmoitettava riistantutkimusta tekevälle tutkimuslaitokselle sekä Suomen riistakeskukselle (Metsästyslaki 83 c §).

Huom: kuolleina löydettyjen lintujen osalta tarkastettava ajantasainen tieto Ruokaviraston sivuilta: Luonnonvaraiset eläimet - Ruokavirasto
 

Omalta tontilta kasvin voi halutessaan poistaa. Torjunnassa ei saa käyttää torjunta-aineita, jos ollaan vesistön äärellä. Torjuntaa ei tule tehdä ilman suojaimia, kuten kumisaappaita, hanskoja ja muuta vaatetusta, jotta kasvi ei ole kosketuksissa ihon kanssa.
 

Suomen luonnossa kasvaa erilaisia myrkyllisiä kasveja, joista mustakonnanmarja on yksi, eikä niitä torjuta.
 

Tämä onnistuu helposti esimerkiksi katujen ja puistojen kunnossapidon palautejärjestelmän kautta, jonka linkki on sivustolla:
Katuja ja viheralueita koskevat palautteet ja vikailmoitukset [Tampereen kaupunki - Liikenne, kadut ja kunnossapito - Kunnossapito]
 

Kyseessä on useimmiten raudan aiheuttama vaaraton ilmiö. Maa- ja kallioperässämme on monin paikoin runsaasti rautaa, jota hapettomissa olosuhteissa liukenee maa- ja kallioaineksesta veteen.

Kun maaperän rautapitoinen vesi purkautuu maanpinnalle, ojaan, kosteaan painanteeseen, pienveteen tai järveen, pääsee rauta hapettumaan. Hapettuessaan rauta muodostaa ruostesakkaa, joka on väriltään yleensä kirkkaan oranssia, ruosteenruskeaa tai tummemman ruskeaa. Se voi myös kiinnittyä vedessä olevien lehtien ja kasvillisuuden pinnalle liejumaisena peitteenä. Rautaesiintymä voi haista mutaiselta tai mädäntyneeltä. Joissain tapauksissa niissä voi havaita myös rikkivedyn hajua. 

Voimakkaan väristen ruoste-esiintymien lisäksi veteen voi muodostua öljykalvoa muistuttava kalvo. Rautakalvo voi myös esiintyä ilman selkeää vettä värjäävää ruostesakkaa. Öljykalvosta poiketen raudasta johtuva kalvo hajoaa palasiksi kosketuksesta eikä haise öljyltä.

Rautasakkaa ja -kalvoja esiintyy useimmiten hitaasti virtaavissa vesissä ja järvissä.

Kyseessä on siis luonnollinen ja varsin haitaton ilmiö, josta ei tarvitse olla huolissaan. Rautakertymät häviävät itsestään virtaaman ja olosuhteiden muuttuessa. Rauta aiheuttaakin vesissä lähinnä esteettistä haittaa.  

Veden pinnalla olevan luonnollisen raudan aiheuttaman kalvon voi erottaa öljykalvosta helpon testin avulla. Tarvitset sen tekemiseen vain kepin tai pienen kiven. Jos kalvo hajoaa palasiksi, kun sen läpi vetää kepillä viivan tai heittää kiven, kyseessä on raudan aiheuttama kalvo. Jos vastaavaa hajoamista ei tapahdu ja kalvo palautuu heti ennalleen, kyse on öljystä. 

Kalvon haju voi myös helpottaa tunnistusta. Öljykalvoa haistamalla voi useimmiten havaita sen tunnusomaisen öljyn hajun. Raudan aiheuttama kalvo voi puolestaan haista mutaiselta tai mädäntyvältä. Joissain tapauksissa myös rikkivedyn hajua voi esiintyä.

Alla muutamia esimerkkikuvia raudan aiheuttamasta kalvosta.
 

Jos vesi on sameaa ja siinä on kemikaalin hajua, voi olla kyse kemikaalipäästöstä ja tällöin tulee olla yhteydessä pelastusviranomaiseen (112).

Hyvin usein vaalean ruskea tai lähes valkoinen, jopa maitomainen vesi on peräisin maarakentamisesta. Hienojakoinen kiviaines aiheuttaa samentuman. Vedessä ei näy kalvoa ja vesi ei haise. Tällöin voi tarkastella, onko lähellä työmaata, josta päästö voisi olla peräisin. Jos päästö on peräisin rakennuksen rakentamistyömaalta tai lämpökaivoporauksen työmaalta, voi olla yhteydessä suoraan kaupungin rakennusvalvontaan. Jos päästölähdettä ei tiedä tai kyse on yleisten alueiden rakentamisesta, esimerkiksi katurakentamisesta, voi olla yhteydessä kaupungin ympäristönsuojeluun.

Samentumaa voi aiheuttaa myös eroosioherkistä uomista, etenkin rankkasateiden tai tulvien aikana, tai uomassa tehtävien toimenpiteiden aikana irtoava hienojakoinen kiviaines. 

Myös katujen ja pihojen pesu voi aiheuttaa samentumaa, kun hienojakoinen kiintoaines päätyy vesistöön tai uomaan. Ilmiö on tavanomaisempaa keväisin.

Jos vesi on vihreää/kellertävää/ruskeaa ja sameaa, voi olla kyse luontaisesta ilmiöstä eli leväkasvustosta tai siitepölystä. Joskus myös sieni-itiöt (esim. suopursuruostesieni-itiö) aiheuttavat veteen ruskean tai kellertävän pintakerroksen. 

Samentuman vihreä väri voi olla myös merkki kaukolämpöverkoston vuodosta. Verkostossa kiertävä vesi on värjätty vihreäksi, jotta vuodot havaitaan helpommin. Se ei ole ympäristölle haitallista. Kts. kohta Miksi vesi on vihreää?
 

Vihreä väri vesistössä tai uomassa voi olla merkki kaukolämpöverkoston vuodosta. Verkostossa kiertävä vesi on värjätty vihreäksi, jotta vuodot havaitaan helpommin. Havainnosta voi suoraan ilmoittaa Tampereen Energian vikapalveluun 0800-90171.

Vihreä väri voi johtua myös luontaisesta ilmiöstä eli levän massaesiintymästä. Tällöin voi olla yhteydessä Tampereen kaupungin ympäristönsuojeluun. Sinilevästä löytyy lisätietoja kohdasta ”Miten tunnistan sinilevän?”
 

Vähäinen sinilevä näkyy vedessä yksittäisinä vihertävinä, keltaisenvihreinä tai kellertävän ruskeina hiukkasina. Kukinnan ollessa runsasta sinilevät tuottavat nauhamaisista rakenteista koostuvia laajojakin levälauttoja, jotka olosuhteiden muuttuessa saattavat kuitenkin hajota nopeasti. Rantaan ajautunut sinilevä voi näkyä vihreänä juovana, joka levän kuivuessa saattaa muuttua turkoosinkin väriseksi. 

Vedessä oleva siitepöly ja sinilevä voivat vaikuttaa samankaltaisilta. Useimmiten ne eivät kuitenkaan esiinny samaan aikaan, mikä helpottaa niiden erottamista. Kevään ja alkukesän aikana vesissä voi olla runsaastikin siitepölyä, mutta sinilevälle olosuhteet ovat usein otollisimmat vasta myöhemmin kesällä, kun vedet ovat lämmenneet. 

Sinilevän voi erottaa muista levistä esimerkiksi keppitestillä, jossa levää yritetään nostaa kepillä. Jos keppiin jää roikkumaan leväkasvustoa, kyseessä ei ole sinilevä vaan todennäköisemmin esimerkiksi rihmamainen viherlevä. Sinilevä ei jää roikkumaan kepistä, koska se koostuu pienistä irtonaisista hiutaleista. Siksi sinileväkertymä hajoaakin hiutaleiksi kepillä kosketettaessa.  

Voinko uida sinileväpitoisessa vedessä tai voinko käyttää sitä esimerkiksi löylyvetenä?

Suomessa sinilevää eli syanobakteereja esiintyy useaa eri lajia. Osa sinilevistä tuottaa vaarallisia maksa- ja hermomyrkkyjä. Jos vedessä on tai on juuri ollut sinilevää, vettä ei tule käyttää löyly-, tiski- tai pesuvetenä, ruoanlaitossa, juomavetenä tai syötävien kasvien kasteluun. 

Vedessä ei myöskään tule uida, eikä eläimiä pidä päästää veteen. Veden myrkyllisyyttä ei voi itse arvioida esimerkiksi sinilevän ulkonäön ja esiintymän koon perusteella, joten sinilevään kannattaa aina suhtautua niin kuin se olisi myrkyllistä. Sinilevätilannetta voi seurata esimerkiksi Ulkoilun olosuhdepalvelusta, Järvi-meriwiki -palvelussa sekä ympäristöhallinnon sivuilla. 
 

Pallomainen hyytelö rannassa on luultavasti hyytelösammaleläin (Pectinatella magnifica), joka on ihmiselle vaaraton Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva vieraslaji. Suomessa havaittujen yhdyskuntien koko on vaihdellut muutamasta senttimetristä yli puolen metriin. Yhdyskunta ei liiku, vaan on kiinnittyneenä johonkin, esimerkiksi jäykkävartisiin vesikasveihin, vedenalaisiin risuihin ja oksiin, laiturirakenteisiin, karkeapintaiset kiviin, kallioihin ja betonirakenteisiin tai vaikkapa katiskoihin.

Useimmiten havaintoja eläimistä tehdään elo-syyskuussa, jolloin isommiksi kasvaneet yhdyskunnat on helpompi havaita.
Havainnosta kannattaa ilmoittaa vieraslaji.fi-sivustolla (https://vieraslajit.fi) ja liittää ilmoitukseen mukaan valokuva, jonka avulla asiantuntijat voivat varmistaa havainnon. Voit ilmoittaa vieraslajihavaintosi myös Tampereen palvelupisteeseen sähköpostilla: [email protected].

Torjuntana hyytelösammaleläimiä voi kerätä pois vedestä ja haudata maahan tai kompostoida. Veneitä, kalastus- ja ravustustarvikkeita siirrettäessä vesistöistä toiseen on aina muistettava huolellinen puhdistus ja desinfiointi, jotta vieraslajit tai taudit eivät pääse leviämään. 

Vesien vaahto syntyy yleensä luonnollisista syistä. Vaahtoa pääsee muodostumaan, kun veden normaalisti voimakas pintajännitys alenee vedessä olevien pinta-aktiivisten yhdisteiden vaikutuksesta. Näitä yhdisteitä muodostuu vesiin orgaanisen aineksen hajotessa ja vesien pieneliöiden (muun muassa levät ja bakteerit) tuottamina. Vaahtoamista voimistavat veden alhainen pH eli happamuus, pehmeys ja humuspitoisuus.

Pinta-aktiivisten aineiden kertyminen ilman ja veden rajapinnalle aiheuttaa veden pintajännityksen laskun, minkä takia veteen pääsee helpommin sekoittumaan ilmaa tuulen, aaltojen tai virtauksen vaikutuksesta. Tämä synnyttää veteen kuplia, jotka kerääntyvät yhteen muodostaen vaahtoa. Vaahtoa esiintyykin usein voimakkaasti virtaavissa puroissa ja kivikkoisissa koskissa. Sitä saattaa kertyä erityisesti niiden suvantopaikkoihin sekä järvien rannoille.

Keväällä vaahtoa aiheuttavat pääasiassa siitepöly ja kasvien pudonneet kukinnot. Syksyllä ja alkutalvesta vaahdonmuodostusta lisäävät kuolleiden kasvinosien ja eläinten hajoamistuotteet. Voimakkaat sateet ja runsaat lumensulamisvedet lisäävät vesistöjen virtaamia, mikä kasvattaa todennäköisyyttä vesien kirnuuntumiselle ja vaahdon muodostumiselle. Vaahtoa esiintyykin usein sateiden jälkeen.

Luonnollinen vaahto voi tuoksua esimerkiksi sammaleiselta, kalaisalta tai maalta. Väriltään se on usein valkoista, vaaleaa tai rusehtavaa. Vaahdon väri voi kuitenkin olla muukin, sillä siihen vaikuttavat niin vesistön luontainen väri kuin vedessä sillä hetkellä oleva orgaaninen ja epäorgaaninen aines.

Runsashumuksisissa vesissä muodostuva vaahto on usein ruskeampaa kuin kirkasvetisessä vesistössä kehittynyt vaahto. Humuspitoiset suovedet myös vaahtoavat helposti.  

Langmuirin kierto -ilmiö (engl. Langmuir circulation) voi aiheuttaa vaahtovanoja järviin. Ilmiö on tuulen synnyttämä. Langmuirin kierto näkyy usein pitkinä, tuulen suuntaisina, vaahtojuovina veden pinnalla. Juovat voivat vaahdon lisäksi sisältää myös pintakelluvia aineita (esimerkiksi leviä, kasvijätteitä).

Vaahdolle löytyy siis useimmiten luonnollinen selitys. Harvemmin kyse on luonnottomasta vaahdosta, jota esiintyy yleensä rajatummalla alueella päästölähteen tuntumassa. Luonnoton vaahto saattaa tuoksua kemikaalilta. Jos epäilee kemikaalipäästöä, tulee olla yhteydessä pelastuslaitokseen (112).

Mikäli vaahtoamisen ohella vesistössä havaitsee eliöiden massakuolemia, tulee ottaa yhteyttä Lupa- ja valvontavirastoon tai kunnan ympäristönsuojeluviranomaiseen. 

Tampereen karttapalvelusta löydät pohjavesialueet.
 

Auton saa pestä omalla pihalla, jos ei käytä ympäristölle haitallisia liuotinpesuaineita ja pesuvedet imeytyvät oman tontin maaperään. 
Pesuvesiä ei saa johtaa sadevesiviemäriin, ojiin, vesistöön, puistoon, naapurin tontille ja katu- ja tiealueille.

Liuottimia sisältävällä pesuaineella pesun sekä ammattimaisen, usein toistuvan pesun, yhteydessä syntyvät jätevedet tulee aina johtaa jätevesiviemäriin.

Pohjavesialueilla sijaitsevilla kiinteistöillä ajoneuvojen, veneiden, koneiden ja vastaavien laitteiden pesu pesuaineilla on sallittu vain tähän tarkoitukseen rakennetulla pesupaikalla, josta pesuvedet johdetaan hiekan- ja öljynerottimien kautta jätevesiviemäriverkostoon tai tähän tarkoitukseen hyväksyttyyn jätevesien käsittelyjärjestelmään.

Pesusta määrätään Tampereen kaupungin ympäristönsuojelumääräyksissä.
 

Lähtökohtaisesti palju-, uima-allas- ja poreallasvedet tulee johtaa jätevesiviemäriin, koska kyse on jätevesistä. Kyseiset jätevedet voivat sisältää muun muassa erilaisia pesuaineita, desinfiointikemikaaleja, mikrobeja ja muuta likaa. Mahdollisten ongelmien välttämiseksi vesien johtaminen kannattaa suunnitella tarkkaan ennen paljun, altaan tai muun vastaavan vesilaitteen hankintaa. 

Klooria tai muita kemikaaleja sisältäviä vesiä, riippumatta siitä ovatko ne peräisin uima-altaasta, porealtaasta, paljusta tai jostain muualta, ei saa johtaa hulevesiverkostoon, maastoon tai suoraan vesistöön, koska ne ovat eliöstölle haitallisia. 

Jos kemikaalittomia palju- tai allasvesiä ei ole mahdollista johtaa viemäriin, ne tulee imeyttää maahan omalla kiinteistöllä. Maahan imeytyksestä ei saa aiheutua vettymishaittaa tai muita ympäristöhaittoja. Kemikaalittomiakaan jätevesiä ei saa johtaa suoraan vesistöön tai hulevesiverkostoon kuten ojaan, viemäriin jne. Pohjavesialueilla jätevesiä ei saa imeyttää maahan.

Yksittäiset tapaukset, joissa esimerkiksi viemäriin liittyminen ei onnistu kohtuuttomitta kustannuksitta tai vesien imeyttäminen maahan ei ole mahdollista ratkaisee Tampereen kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen tapauskohtaisen harkinnan perusteella.  

Tampereella mattoja voi pestä matonpesupaikoilla tai yksityisissä pesuloissa. Omalla pihalla mattoja voi pestä, jos pesuvedet voi johtaa jätevesiviemäriin tai imeyttää maaperään omalle tontille. Pesuvesiä ei saa johtaa hulevesiviemäriin.

Mattojen pesu vesistöissä on kielletty Tampereen kaupungin ympäristönsuojelumääräyksissä. Mattoja ei siis saa pestä järvissä eikä muissa vesistöissä eikä maallakaan siten, että pesuvedet pääsevät suoraan vesistöön tai ojaan.

Maton pesu järvessä likaa vesistöjä aiheuttaen muun muassa veden samentumista,  hygieenistä likaantumista ja leväkasvuston voimistumista.

Tampereen kaupungin alueella on kuntalaisten käytettävissä 19 matonpesupaikkaa. Kaikilla matonpesupaikoilla on vakiovarustuksena pesualtaat pesulautoineen, mankeli veden puristamiseksi matoista sekä valutuspuomit. Matonpesupaikat avataan toukokuun puolivälissä ja suljetaan noin syyskuun puolivälissä. Lisätietoja matonpesupaikoista: Matonpesupaikat [Tampereen kaupunki - Vapaa-aika ja harrastukset]. 

Vieraslajista voi tehdä ilmoituksen kansalliseen vieraslajiportaaliin osoitteessa vieraslajit.fi tai voit ilmoittaa vieraslajihavaintosi myös Tampereen palvelupisteeseen sähköpostilla: [email protected]

Ilmoitusta tehdessä hyödyllisiä tietoja ovat mm. laji, yksilömäärä, pinta-ala, sijainti ja tieto siitä, milloin havainto on tehty. Tampereen karttapalvelusta voi varmistaa ennen ilmoitusta, onko kyseinen vieraslajiesiintymä jo kaupungin tiedossa.
 

Vieraslajien kitkentään tai kaivamiseen tarvitaan aina alueen maanomistajan tai haltijan lupa. Vieraslajikasvien kukintoja, esimerkiksi komealupiinin kukintoja, voi sen sijaan jokaisenoikeuden perusteella kerätä, paitsi luonnonsuojelualueilta, joilla toimimiseen tarvitaan ELY-keskuksen lupa. 

Mikäli vieraslajiesiintymä on kaupungin hallitsemalla maa-alueella ja haluat esimerkiksi kitkeä tai kaivaa esiintymän pois, ota yhteyttä palvelupisteeseen tai ympäristönsuojeluun: [email protected], [email protected]
 

Riistakameran asennus vaatii aina maanomistajan luvan. Valtion mailla luvan antamisesta päättää Metsähallitus. Tampereen kaupungin omistamilla alueilla luvan antamisesta päättää kaupungin kiinteistötoimi. Kameran sijoittelussa tulee huomioida, että kuvaaminen ei ulotu kenenkään pihamaille tai muille yksityisille alueille. Kameravalvonnasta on myös ilmoitettava näkyvästi. Omaan pihaan rajoittuvasta kameravalvonnasta ei tarvitse ilmoittaa tarroin.
 

Ota yhteys Tampereen palvelupisteeseen. Reittejä voivat ylläpitää eri yksiköt.
 

Tampereella on neljä lintujärveä: Iidesjärvi, Vähäjärvi, Nuorajärvi ja Nuutilanlahti. Näistä Iidesjärvellä on lintutorni ja Vähäjärvellä esteetön katselulaituri.

Iidesjärven lintutorni on järven itäpäässä. Iidesjärvellä pesii muun muassa naurulokki, silkkiuikku, telkkä, nokikana, liejukana, satakieli sekä ruoko- ja rytikerttunen.

Vähäjärvi sijaitsee Härmälässä. Kesäaikaan rantaluhdilta ja pensaikoista voi kuulla satakieliä, kultarintoja ja viitakerttusia.

Nuorajärvi sijaitsee Teiskon Kolunkylässä.  Järvellä pesii muun muassa rantakanoja, kuten luhtahuitti ja -kana.

Nuutilanlahti on Teiskon Velaatassa sijaitseva Velaatanjärven länsiluoteeseen pistävä pitkä ja kapea reheväkasvustoinen lahti. Tavallisimpia pesimälintuja ovat naurulokki, tavi, sinisorsa, punasotka, nokikana ja ruokokerttunen. Lahdella pesii myös laulujoutsen ja monipuolinen kahlaajalajisto: töyhtöhyyppä, taivaanvuohi, isokuovi, rantasipi, liro ja punajalkaviklo.

Linturetkelle voi lähteä myös läheisiin metsiin tai puistoalueille, sillä nekin ovat hyviä alueita lintujen tarkkailuun. Kevät ja alkukesä ovat myös hyvää aikaa lintujen laulun kuunteluun, joten lähimetsään voi lähteä linturetkelle, vaikka lintuja ei näkisikään.

Nuotiota tai muuta avotulta (esimerkiksi kertakäyttögrillit) ei saa tehdä ilman maanomistajan lupaa. Se ei kuulu siis jokaisenoikeuksiin. Ainoita paikkoja, joissa tulen pitäminen on sallittua (metsäpalovaroitukset ja vastaavat huomioon ottaen) ovat laavut ja vastaavat viralliset nuotiopaikat. Niitä näkee esimerkiksi sivulta www.tulikartta.fi

Maanomistajan lupaa ei tarvita sellaisten retki- tai risukeittimien ja vastaavien käyttöön, joiden käytön katsotaan täyttävän pelastuslain 6 § perusteluineen mukaiset vaatimukset: KKV_512+2020.pdf

Omatoimiset raivaukset ilman kaupungin lupaa eivät ole sallittuja kaupungin omistamilla alueilla. Kaupunki ottaa vastaa toiveita metsänhoitotöiden tarpeesta, selvittää alueen arvokkaat luontotiedot ja muut rajoittavat tekijät ja päättää näiden tietojen pohjalta voidaanko raivauksia tai puiden kaatoja tehdä. Toiveet voi ilmoittaa kunnossapidon vikailmoitusjärjestelmään.

Palaute voi koskea esimerkiksi uuden puun istutusta, oksien leikkausta tai puiden kaatoa kaupungin omistamalla alueella esimerkiksi puistoissa tai metsissä. Puiden kaatoja ja oksien leikkausta tehdään vain perustelluista syistä. Huomioithan, että puiden kaatoperusteeksi ei hyväksytä esimerkiksi varjostavuutta, vaikutusta lautasantennien toimintaan tai puista pudonneita lehtiä. Jos kyseessä on välitöntä vaaraa aiheuttava puu, soita hätäkeskukseen 112.

Minne voin ilmoittaa linjojen päälle kaatuneista puista?

Ulkovalaistuksen linjojen päälle kaatuneista puista palautteet annetaan Tampereen kaupungin vikailmoitusjärjestelmän kautta. 

Kaupungin metsä- tai puuasiantuntija arvioi palautteet maastossa katselmuskierroksilla alueittain, mikä vaikuttaa käsittely- ja katselmusaikatauluun. Yksittäisiä kohteita ei tarkasteta erikseen, ellei kyseessä ole vaaraa-aiheuttava puu. Katselmuksessa päätetään mahdolliset toimenpiteet, ja niistä ilmoitetaan palautteen antajalle. Kiireettömät puunkaadot tehdään talvikaudella. Lintujen pesintäaika on huhti-heinäkuussa ja liito-oravien pesintäaika maalis-elokuussa, jolloin puiden kaatoja vältetään.

Taloyhtiöiltä edellytämme kiireettömissä kaadoissa asian käsittelyä yhtiössä ja taloyhtiön virallista palautetta isännöitsijältä tai taloyhtiön hallitukselta.

Tyypillisesti rehevät lehdot, rantametsät, ojien varret ja tervaleppäkorvet kasvavat luontaisesti tiheinä. Se kuuluu niiden ekologiaan, ja tällaisten kohteiden raivaus voi pilata alueen luontoarvot lopullisesti, vaikka ihmisen silmin alue olisi siten siisti. Luonnon eläimet tarvitsevat suojaa ihmisten ja lemmikkieläinten aiheuttamilta häiriöiltä. Tiheiköt ovat juuri sellaisia suojapaikkoja, joissa siilit, jänikset, kauriit ja muut pienet eläimet voivat ruokailla, pesiä tai levätä rauhassa. Monet linnut, kuten kauniisti laulava satakieli, eivät kelpuuta harvaa metsää pesäpaikakseen, vaan suosivat kaikkein tiheimpiä pensaikkoja. Jos haluamme, että meitä ilahduttaa lintujen laulu ja pienet metsän eläimet, on niille myös jätettävä suojaisia tiheikköjä.

Tontilta yleisille alueille kasvavien puiden oksien leikkaus on kiinteistön vastuulla. Tutustu tonttipuita koskeviin ohjeisiin. 
 

Maapuita jätetään tarkoituksella maastoon, ne eivät ole sinne unohtuneita, joten niitä ei saa hakea polttopuiksi. Monet lahopuulla elävät eliölajit, etenkin hyönteiset ja käävät, ovat uhanalaisia, koska metsistämme puuttuu lahopuuta, jota ne tarvitsevat elinympäristökseen. Siksi lahopuuta jätetään tarkoituksella nykyään enemmän myös kaupungin virkistysmetsiin. Ne pyritään jättämään siten, etteivät ne haittaa alueella kulkemista. Tai mikäli ne estävät kulun, niin on tarkoituskin, että kyseistä reittiä ei enää käytettäisi jostain tietystä syystä.

Aiemmin kaupunki antoi lupia polttopuiden ottamiseen muun muassa hakkuualueilta, mutta nykyään on linjattu, ettei lupia enää anneta lainkaan kaupungin metsäalueille.
 

Pääsääntöisesti kasvinosien ottaminen on kiellettyä ilman maanomistajan lupaa. Nämä eivät ole jokaisenoikeuksiin kuuluvia. Yksittäistapauksissa lupaa voi tiedustella kaupungin kiinteistötoimesta [email protected]

Luonnonsuojelualueilla kasviosien ottaminen on aina kiellettyä alueen rauhoitusmääräyksissä.

Sammal ja jäkälä kasvavat hitaasti, joten niiden ottamisesta jää pitkäksi aikaa rumat jäljet. Etenkin jäkäläkalliot uusiutuvat todella hitaasti.

Jos alueella on tehty metsänhoitotoimia ja maastossa on töiden jäljiltä irtonaisia oksia ja havuja, voi näitä ottaa vapaasti pienimuotoiseen askarteluun ja koristeluun. Samoin käpyjä voi kerätä.
 

Pienimuotoinen niittykukkien poiminta on mahdollista muun muassa ulkoiluväylien pientareilta. Kaupunki kylvää vuosittain myös maisemakukkapeltoja, joita saa poimia vain, mikäli poimintamahdollisuudesta on erikseen ilmoitettu. Lähtökohtaisesti niityt ja kukkapellot on tarkoitettu niiden ihailuun paikan päällä.

Haitallisten vieraslajien, kuten lupiinin, kerääminen maljakkoon on jopa suositeltavaa, koska näin estetään haitallisen lajin siementen leviämistä.
 

Korvausvaatimus ympäristövahingosta esitetään suoraan toiminnanharjoittajalle. Vahingonkärsijä huolehtii itse korvausten vaatimisesta, sillä se ei kuulu viranomaisten lakisääteisiin tehtäviin. Jollei korvauksesta päästä sopimukseen, vahingonkärsijällä on mahdollisuus saattaa korvausasia käräjäoikeuden ratkaistavaksi. 

Lisätietoja ympäristövahingon korvaamisesta ja asiaan liittyvistä säädöksistä löytyy esimerkiksi nettisivulta: Ympäristövahingon korvaaminen

Jos louhintatyön tekijä ei ole selvillä, voi asiaa tiedustella myös viranomaisilta: poliisi käsittelee kaikki räjäytystyöilmoitukset, kunnan rakennusvalvontaviranomainen useimmat rakentamiseen liittyvät luvat ja kunnan ympäristönsuojeluviranomainen maa-ainestenottoalueiden luvat ja pitkäkestoisten muiden louhintojen meluilmoitukset.

Mikäli kyseessä on akuutti hätätilanne, niin ota yhteyttä hätäkeskukseen puhelinnumeroon 112. Jos kyseessä on epäselvää, mistä haittaa tulee ja se ei ole akuutisti vaarallista, niin merkitse ylös havaintopaikat kartalle sekä kirjaa ylös ajankohdat, jolloin haittaa esiintyy. Jos haittaa esiintyy säännöllisesti, niin ota sen jälkeen yhteyttä ympäristönsuojeluun: [email protected].